Ajankohtaista
24.12.2011 Elvis on poissa
Tänä vuonna joulustamme tuli hyvin musta. Elvis, Elämäni Koira nukkui ikiuneen. Tällä hetkellä en löydä tarpeeksi sanoja joten julkaisen vain yhden kuvan, se kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa. Kuva on otettu jouluaattona vuonna 1995 juuri kun olin saanut Elviksen, ensimmäisen oman koirani syliini täytenä yllätyksenä ja maailman parhaana joululahjana. Kuvassa myös pikkuveljeni Sami.
Pidemmän muistokirjoituksen julkaisen kunhan aika on kypsä sen kirjoittamiseen, vielä minusta ei siihen ole. Suurimmat kiitokset tämän päivän osalta haluan antaa Sami Takalalle, Kaisu Marttilalle ja Henna Katajamäelle.

04.12.2011 - Helsinki KV & V-11
Lähdin yksin matkaan Wäinön kanssa. Havannat tuomaroi Bengt-Åke Bogren Ruotsista ja koiria oli ilmoitettu 65kpl.
Wäinön osalta kehä oli nopeasti ohi, Wäinö sai uransa ensimmäisen EH:n. Arvostelu meni näin: "Hane med mycket bra huvud. Bra noslängd. Fina ögon. Bra pigment & hals. Tillräcklig kropp. Något brant kors. Rör sig OK från sidan, önskar mer drive bak! Päls & färg OK."
Kehän jälkeen oli jollakin "hyvä" yritys sotkea Wäinö. Wäinö matkasi rattaissa joiden sivulta vetoketjun raosta oli rattaisiin kaadettu jotain oranssin väristä liejua. Teko oli tahallinen ja on varmistettu ettei liemi ollut Wäinön omia tuotoksia kummastakaan päästä. Olen hyvin pettynyt ja aika sanaton. Tekijästä on oma kärynsä, kehottaisin kuitenkin kanssa harrastajia olemaan varovaisia. On ikävää että joillakin on näin kova kilpailuvietti että pitää lähteä tälläistä harrastamaan.
Kiitos Samille ja Saanalle yöpaikasta, Marjolle kyydistä kotiin ja Lotalle seurasta näyttelypaikalla! Kuva: Oona Männistö

19.11.2011 - Match Show, Maalahti
Top Canis Areenalla oli jälleen mätsäri, ja pitihän sinnekkin suunnata. Mukana Diego joka tänään pennuissa punaisten 3.
14.11.2011 HYMY 7 vuotta
Paljon onnea meidän ärripurrille!
12.11.2011 - Match Show, Nurmo
Taas treenailtiin Diegon kanssa. Ennen pentukehien alkua Diego pääsi myös lapsikoira kisaan, alkuun esiintyminen sujui hyvin mutta lopussa odottelu alkoi kakaraa kyllästyttää ja piti alkaa tehdä vähän temppuja... Pääosin Viivin ja Diegon esiintyminen sujui kuitenkin hyvin, ehkä näemme kaksikkoa joskus muuallakin?
Pentukehässä Diego sai punaisen ja tällä kertaa onnistui pääsemään palkinnoille asti, punaisten pentujen 2. Esiintyminen jälleen tuttua ja varmaa menoa :) Kuva: Kaisu Marttila. Kiitos!
05.11.2011 - Match Show, Alajärvi
Lähdimme treenailemaan jälleen Diegoa mätsäriin. Diego voitti parinsa tänäänkin mutta muita sijoituksia ei tullut vaikka herran esiintyminen oli kyllä oikein mallikasta. Saatiin yleisöltäkin kehuja esiintymisestä ja itsekkin olen kyllä Diegon käytökseen varsin tyytyväinen :) Mukana oli myös Bobby tuttujen temppujensa kera. Bobby sai sinisen nauhan.
30.10.2011 - Seinäjoki, KV
Seinäjoelle, vaikka kotinäyttely onkin, ei ollut ilmoitettu omia koiria. Lähdimme kuitenkin katselemaan ja esitin siellä muutaman Tainan koiran. Tuloksetkin olivat varsin kivoja. Ensin vein kehään Mikin (Jatakabi´s Be A Good Boy) joka oli AVO Eri1, SA, PU4, vaca ja varasert. Valionartuissa esitin Gimman (Jatakabi´s Good Gilda) joka oli eri2, SA, PN2. Veteraanikehässä narun päässä oli Amanda (Jatakabi´s Amanda) joka sai erin ja liiteli iloisesti veteraani narttujen hopealle. Auttelin myös kasviksessa joka olikin lopulta BIS2! Onnea! Ja kiitokset kivasta päivästä!
26.10.2011 - Terveystarkastuksia
Löwchen kasvattini Paavo, eli Elansse Big Trouble kävi silmätarkastuksessa. Kyynelkanavat puuttuivat, niistä ei mainintaa kennelliiton jalostustietokannassa ja lisäksi todettiin lievä Caruncular trichiasis, joka löytyy jalostustietojärjestelmästä. Kiitos Hannalle Paavon tutkimisesta!
23.10.2011 - Lohja, pentunäyttely
Kun ei muita näyttelyitä nyt ollut, päätimme lähteä pentunäyttelyyn Lohjalle Diegon kanssa. Diego olikin ainut suursnautseri joka oli ilmoitettu Juha Putkosen arvosteltavaksi. Diego oli baby luokassa, eli 5-7kk ikäisissä. Esiintyminen sujui moitteettomasti, liikkuminen tapahtui kaikilla neljällä tassulla ja seisominen meni patsasteluksi kun Diego tuijotteli peräseinällä korkeuksissa kiipeileviä pikkupoikia.
Arvostelukin oli varsin mukava, se meni näin: "5,5kk. Erinomainen tyyppi & mittasuhteet. Hyvä pään pituus. Lähes yhdensuuntaiset kallon & kuonon linjat. Hyvät korvat. Keskiruskeat silmät. Hyvä purenta. Kapea alaleuka. Alakulmahampaat koskettavat kitalakea. Hyvä kaula, säkä ja ylälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä & eturinta. Tasapainoiset kulmaukset. Kaunisasentoinen häntä. Kevyet, joustavat liikkeet. Miellyttävä käytös."
Hampaiden takia jäi kuitenkin KP saamatta. Alakulmurit kun eivät ole vielä täydessä mitassaan, lähemmällä tarkastelulla kuitenkin voi todeta, että ne ovat tulossa oikeaan koloonsa. Jäädään siis kasvattelemaan hampaita ja katselemaan miten poika kehittyy. Ensi keväänä Vaasassa kokeillaan sitten onneamme toisen kerran.
06.10.2011 - Terveystarkastuksia
Silmäpeilauksessa kävivät löwchenit Parfait Fleur Chasselas, silmät terveet, yksi ripsi oikealla alaluomessa ja Wimwam´s Ester Elansse, silmät terveet
05.10.2011 - Elämäni Koira Elvis 16 vuotta
Paljon Onnea rakas Elvis! Niin paljon mahtuu 16 vuoteen, siitä kaikesta voisi vaikka kirjan kirjoittaa. On älyttömän hienoa omistaa näin iäkäs, hyvinvoiva koira. Tälläisellä iällä jokainen päivä on extraa ja toivomme että näitä "extrapäiviä" mahtuu vielä lisää elämäämme. Kuva on otettu Elviksen synttärijuhlilta, itse sankari, porukan kingi poseeraa yksinoikeudella sylissäni :)
02.10.2011 - PAWS Match Show, Maalahti
Pohjanmaalle on saatu uusi koiraurheiluhalli, TopCanis Areena. Siellä järjestettiin tänään avajaisten kunniaksi match show jonne Diegon kanssa lähdimme. Diego esiintyi pennuissa voittaen parinsa, palkinnoille saakka ei kuitenkaan päästy. Harjoitusta tuli kyllä kivasti, niin isossa väkijoukoissa olemiseen kuin kehäkäytökseenkin ja kyllä vaan taas kerran saa olla ylpeä Diegosta :) Tässä vielä muutama kuva
24.09.2011 - Eckerö KV Valiojuhlaa!
Tyttöjen kalaretki Eckeröön. Tämä tarkoitti sitä että Tomppa jäi kotiin muun lauman kanssa ja minä lähdin Hugon kanssa reissuun. Perjantaina ajelin Hugon kanssa Helsinkiin ja siellä meitä odotteli Hanna&Elsa ja Minna&Ada&Elle. Ei muuta kun laivaan ja kohti Maarianhaminaa. Laiva saapui Maarianhaminaan aamuyöstä ja tapoimme aikaa satamassa puoli kahdeksaan kunnes taksi haki meidät näyttelypaikalle.
Havannat oli kehässä heti aamusta joten meidän ei Hugon kanssa tarvinnut kauaa odotella. Havannoja oli ilmoitettu 12kpl ja ne arvosteli Norjalainen Espen Engh. Hugon itsetietoinen asenne kehässä ei vuoden tauon aikana ollut kärsinyt ripaustakaan. Niinpä Hugo viiletti urosten kärkeen ollen ainut uros joka edes raivasi tietään paras uros kehään. Tämähän tarkoitti sitä että Hugosta tuli nyt Suomen muotovalio!!!!!!! Cacib jäi kuitenkin saamatta tiukassa arvostelussa tuomarin toivoessa Hugoon enemmän volyymia kauttaaltaan. Arvostelu meni näin(voi sisältää kirjoitusvirheitä kun kaikesta ei ihan saanut selvää): "Typig i ögontallande hane. Utm. huvud och uttryck. m.mkt bra noslängd, flott hals,rätt smal i franten, behöver utv. mer volum även i kroppen f.ö. skrumm rygg. Välansatt svans, bal.umkl. fram o.bak, ror sig m.mkt energi, trängt bak, mkt bra päls struktur." Tällä arvostelulla siis AVO ERI1, SA, SERT & FIN MVA!!!! sekä VSP.
Myös seurueen leijonamenestys oli mukavaa :) Kotimatka sujui varsin väsyneissä merkeissä mutta kivaa silti oli :) Suuri kiitos Hannalle ja Minnalle oikein mukavasta retkestä! Otetaan joskus uusiksi :)
19.09.2011 - Hugo 2v
Paljon onnea 2 vuotiaalle Hugolle!!!
17.09.2011 - Tampere RN
Tampereelle mukaan lähti Wäinö ja Esteri. Ensin oli havannat. Havannoja oli ilmoitettu 43kpl Juha Putkosen arvosteltavaksi. Wäinöhän on kehistä tauolla tällä hetkellä mutta Tampereelle ilmoitin sen koska halusin ehdottomasti saada Juha Putkosen arvostelun Wäinöstä.
Wäinö esiintyi nuortenluokassa ollen NUO ERI3. Tässä arvostelu: "Kookas, vahvarakenteinen. Oikeat rungon mittasuhteet. Vahva urosmainen pää. Hyvä koko. Lyhyt kuono. Hyvät korvat. Vaaleat silmät. Värjääntyneet silmänaluset. Hyvä purenta. P3 oikealta alhaalta puuttuu. Hyvän mallinen massaton rintakehä. Eturinta saa täyttyä. Hyvät, suorat eturaajat. Erinomainen karvanlaatu. Litteäasentoinen häntä. Etuliikkeet epävakaat. Hyvin kulmautunut takaosa. Sivuaskeleessa riittävä askelpituus. Ihana havannan tempperamentti."
Löwchenit oli iltapäivästä. Alunperin leijonilla piti olla sama tuomari kuin havannoilla mutta oli tullut tuomarinmuutos. Tämän myötä 7:stä ilmoitetusta koirasta paikalla oli 3. Löwchenit arvosteli Tarmo Viirtelä.
Esteri esiintyi upeasti nuortenluokassa ollen NUO ERI1, SA, PN1, saaden sertin ja lopulta oli VSP! Arvostelu oli hieno, se menee näin: "Erinomainen koko. Kaunis pään muoto, sievä ilme. Purenta ok. Näyttävä ylälinja ja hyvä hännänkaari. Erinomainen eturinta. Siro raajaluusto. Hyvät takakulmat. Kaunis karva. Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä käytös."
Näyttelyn jälkeen Paavo-kasvattini emäntä Hanna laittoi viestiä että hekin ovat Tampereella kyläilemässä. Päätimme treffata Hannan siskon luona ja käydä puistossa kävelyllä koirien kanssa. Paavo oli taas niin miehistynyt ja kerta kerran jälkeen muistuttaa yhä enemmän isoisäänsä Hassea. Turkki on kasvatteluvaiheessa mutta tässä silti tuore kuva komeasta Paavosta.
Päivä oli erittäin onnistunut! Kiitokset tuomareille, kehänlaita kavereille sekä Paavon porukalle!
11.09.2011 - Match Show, Vaasa
Jälleen mätsäröimään Vaasaan. Mukana taasen Hugo, koska Eckerön retki lähestyy. Tänään Hugossa oli menoa vielä enemmän kuin viikko sitten ja Hurmuri-Hugo liitelikin pienten koirien sinisten voittajaksi ja putsasi lopulta koko mätsärin pöydän ollen BIS1 :)
Mukana tässä mätsärissä oli myös Wenla. Wenlalla oli tärkeä tehtävä osallistua Tompan kanssa KEPO-luokkaan. Tiukassa kahdeksan kepon kisassa parivaljakko sai hopeaa ;)
04.09.2011 - Match Show, Vaasa
Käytiin Hugon kanssa vähän treenailemassa mitä sielä kehässä tehdäänkään. Hugo kun on ollut tauolla melkeinpä vuoden päivät. Hyvin Hugon mieliin esiintyminen muistui ja palkintojakin saatiin, pienten koirien sinisten 2.
03.09.2011 - Sastamala RN
Pitkästä aikaa näyttelyyn :) Mukana oli Esteri. Leijonia oli ilmoitettu 16kpl ja ne tuomaroi Nikolay Sedyh Venäjältä. Esteri oli NUO ERI 2, SA. Arvostelusta ei valitettavasti saanut oikein selvää käsialan eikä oikein kielenkään puolesta. Esterillä oli kuitenkin taas meno päällä ja selvästi kivaa kehässä :)
19-21.08.2011 - Sunique-leiri
Diegon kasvattaja järjesti leirin kasvateilleen Saarijärvellä. Diegon kanssa leirielämää viettämään lähti Anu ja Tomppa jäi hoitelemaan pikku koiria kotiin. Leiri oli oikein mukava! Treenailtiin vähän eri lajeja, ensimmäiset peltojäljet tuli tehtyä, tottikseen sain paljon vinkkejä, samoin esineruutuun. Parasta leirissä tietenkin oli mukavat uudet ihmiset ja risuparrat. Ei voi kun todeta että aivan loistava porukka ja me odotetaan innolla seuraavaa leiriä :)
06.08.2011 - Kooste agility starteista
Laitan tämän saman otsikon alle Priscillan kanssa startatut kisat. Niitä ei ole montaa, koska treenaaminenkin on ollut hieman laiskaa.
Toukokuun 12.päivä starttasimme omissa kisoissa kolmen startin verran, myöskin kolmen hyllyn verran. Nämä kisat meni hyvin kylmiltään. Koko talvena emme olleet treenanneet. Näissä kisoissa Priscilla teki kaikkea ennen kuulumatonta, lähti moikkaamaan super onnellisena ratahenkilöä ja pyydystämään radalla tuulen mukana kulkevaa puun lehteä... :D No ainakin meillä oli hauskaa!
28.6. starttasimme Lagun iltakisoissa kaksi starttia, toinen hylly, toisesta 1.sija törkytuloksin ;) Silti me voitettiin ja Prisse oli onnellinen lelupalkinnostaan :)
6.8. otettiin taas omissa kisoissa pari starttia, ihan hyvää menoa oli kumpikin rata, lujaa mentiin, kartturi ei vaan pysynyt täysin kartalla ja perässä koska oli niin järkyttynyt vauhdin huumasta ;) Joten hyllyjähän niistä... mutta pääasia oli näissä kaikissa pitää hauskaa ja hauskaa oli :) Me ei jakseta ottaa ihan hirveän vakavasti ;D
17.07.2011 - Match Show, Kauhava
Käytiin mätsäröimässä kesäloman päättymisen kunniaksi Hugon ja Bobbyn kanssa. Kumpikin oli pienissä koirissa. Tulokset Hugo punaisten 2. ja Bobby punaisten 4.
10.07.2011 - Lammi RN
Lähdimme Wäinön kanssa tänään Lammille jonne oli ilmoitettu 30 havannaa Mihaela Frangopolin arvosteltavaksi. Wäinö esiintyi nuortenluokassa ollen ERI1, SA ja lopulta PU3.
Arvostelu meni näin: "Excellent dog. Excellent structure. Very good proportion. Very good movement. Good hair&texture. Good presentation."
02.07.2011 - Kokkola KV
Kokkolan näyttelyyn lähti Wäinö. Havannoja oli ilmoitettu 36kpl ja ne arvosteli Csaba Zsolt Lokodi. Tulokset oli aivan mukavia, mitään emme tällä erää "lähteneet hakemaan/yrittämään" vaan tavoitteet oli nollissa viime viikonloppuna saadun toisen sertin jäljiltä. Wäinö kilpaili nuortenluokassa ollen tiukan kilpailun jälkeen ERI1, SA, PU3 sekä varaserti.
Arvostelu meni näin: "Excellent size. Nice & energetic movement. Excellent prop. Correct bite. Good front, but littlr bit out of elbows. Excellent set & carried tail. Parallel necks."
Ensi viikonloppuna käymme Wäinön kanssa vielä Lammilla kun sinnekkin tuli ilmoiteltua keväällä, sen jälkeen Wäinö saa jäädä lomailemaan kehistä ja odottamaan 2 vuoden ikää.
26.06.2011 - Diego
Saimme uuden perheenjäsenen kotimatkallamme pohjoisesta pohjammaalle. Martinniemestä Sunique-kennelistä lähti mukaamme 7 viikkoinen suursnautseri uros pentu, Sunique Valhalla. Kaverien kesken Diego.
Diegon kanssa olisi tarkoitus suunnata pelastuskoirapuolelle mutta myöskin pk-lajeihin, näyttelyitä unohtamatta :) Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
26.06.2011 - Rovaniemi KV
Lähdimme matkaan jo perjantaina ja otettiin Rovaniemen reissu vähän pienen loman kannalta. Kehään oli ilmoitettu Wenla ja Wäinö mutta mukaan lähti koko lauma lukuunottamatta Elvistä ja Priscillaa.
Havannat arvosteli Ligita Zake, Latviasta. Koiria oli ilmoitettu kehään 21kpl. Tulokset olikin varsin mukavia, Wäinö oli ROP!, sai toisen sertinsä sekä ensimmäisen cacibinsa :) Wenla sai eh:n, mutta muuta en sille odottanutkaan.
Wäinön arvostelu meni näin: "Correct type. Propotions ok. Correct type of head & expression. Strong topline. Correctly developed body. Correct angulations but stands a bit close in front. Moves ok. Excellent temperament."
Wenlan arvostelu: "Very feminine bitch. Head large enough. Muzzle long enough. Could have straighter topline. Would prefer more volym of body for age. Stands close in front. Coat not in best show condition today. Temperament ok."
Kiitokset Saijalle seurasta viikonlopun aikana ja onnea vielä Ripulin ryppi kakkosesta :) Ens vuonna reissuun uudelleen, eikö se niin mennyt ;)
18.06.2011 - Match Show, Kauhajoen Nummijärvi
Päätimme piipahtaa mätsäröimässä tänäkin vuonna Nummiskalla. Mukaan matkaan napattiin tällä kertaa Hugo, joka on viettänyt kehistä lomaa viime ajat. Tällä kertaa ei ollut pieniä ja isoja, vaan urokset ja nartut. Hugo voitti parinsa ja oli lopulta uroksien punaisten kakkonen :) Hienosti Hugo taas vetikin vaikka taukoa kehistä onkin hetken ollut, ei ne konkarin taidot ruostu ;)
14.06.2011 - Terveystuloksia
Wekku (Elansse Joker To Play) kävi silmätarkistuksissa ja silmät todettiin täysin terveiksi. Kiitokset Wekun omistajille
09.06.2011 - Lakeuren Fati -Match Show, Lapua
Niin sitä vuosi kului Lakeuren Fatista ja Wäinön tuli aika luovuttaa fati uudelleen kiertoon.Vuosi sittenhän Wäinö 4kk voitti kyseisen mätsärin ja sai fatin itselleen vuodeksi.
Wäinö tottakai, lähti puolustamaan fatia, mukaan lähti myös Wenla, joka ei kahteen vuoteen kehässä ole ollutkaan. Mustana hevosena otimme matkaan myös Bobbyn (ja äitin). Koko jengi kisasi pienissä koirissa, Wäinö ja Bobby saivat punaisen nauhan, Wenla sinisen. Porukan ainut palkinnoille yltäjä oli Bobby. Bobby meni punaisten kehään äitin kanssa, Bobbyn vallaton asenne teki tuomariin vaikutuksen ja Bobby ylsikin suuresta joukosta kolmannelle sijalle :) Wenla ja Wäinö osallistuivat myös parikilpailuun mutta menestystä ei kaksikko saanut.
29.05.2011 - Varkaus KR
Ettei tekeminen tältä viikonlopulta vaan loppuisi kesken teimme tänään vielä retken Varkauteen. Mukana oli Esteri ja Wäinö. Kummatkin rodut tuomaroi Günther Ehrenreich Saksasta. Havannoja oli ilmoitettu 24kpl ja löwcheneitä 11kpl.
Ensin oli löwchenit, Esteri oli jun Eri2, SA tällä arvostelulla: "16months. Correct in size. Correct top & underline. Correct in front. Correctly angulated. Beautiful feminine head. Scissor bite. Correct eyes. Correct hair quality. Correct in movement."
Wäinö oli nuo ERI1, SA, PU3 & vara-serti. Arvostelu meni näin: "16months. Correct size. Correctly angulated. Beautiful topline. Nice head. Scissor bite. Correctly pigmentated. Nice hair quality. Correct in movement."
Kiitokset kivasta päivästä kehänlaidalla kaikille "naapureille" :D Nyt on huhti-ja toukokuu juostu niin tiviisti kehissä että tähän väliin on hyvä ottaa pieni hengähdystauko ja miettiä sitten uusia näyttelyitä :)
28.05.2011 - Tuuri KR
Tänään teimme pikaisen pyörähdyksen Tuurin näyttelyyn, sillä illalla oli vielä ohjelmassa serkkuni häät. Kehään osallistuimme Esterin kanssa. Löwcheneitä oli ilmoitettu 8 kpl, joista 7 oli kehässä kun meiltä ilmoitettu Hasse ei enää voi osallistua näyttelyihin, doupattu kun on lopun ikäänsä. Tuomarina toimi Kristiina Ahlberg. Esteri oli junnuluokassa Eri2, SA, sekä PN4. Arvostelu oli tälläinen: "Feminiininen kokonaisuus. Oikeat mittasuhteet, vielä hieman pentumaiselta vaikuttava nuori. Kaunis pää ja ilme. Hyvä purenta. Riittävä kaula. Erinomainen eturinta. Kokoon nähden sopiva luusto. Hyvä runko ja hännän kiinnitys. Vielä pentupehmeä turkki. Liikkuu rodunomaisesti, mutta hieman huolimattomasti edestä."
22.05.2011 - Helsinki, Aptus KV, sekä kasvattien tapaaminen
Aamuvarhaisella lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä mukanamme Esteri ja Wäinö. Havannankoiria oli ilmoitettu 26kpl ja löwcheneitä 7kpl. Tuomarina kummallakin toimi ranskalainen Sylvie Desserne. Ensin oli vuorossa Wäinö, joka voitti nuortenluokan saaden SA:n. PU-kehässä ei sijoitusta tullut. Arvostelu oli Wäinöllä tälläinen: "Very good type of havanese. A bit of the strong side. Lovely head & expression. Good bone & body. Correct topline for the breed. Good coat texture."
Esteri puolestaan nappasi ensimmäisen PN-sijoituksensa ja avasi sertitilinsä, tuloksella Jun Eri1, SA, PN2, SERTI!!! sekä ROP-junior :) Arvostelu oli seuraavanlainen: "Pretty size. Feminine. Feminine expression. Could have a better layback of shoulder. Very well angulated rear. Moves very well with a lot of happiness."
Omien lisäksi esitin myös Tainan Gimman (Jatakabi´s Good Gilda) joka olikin upeasti VSP :) Samainen kasvattajaluokka otti BIS-kehässä hopeaa!
Näyttelyn jälkeen kävimme koirapuistoilemassa Wäinön veljen Wekun ja löwchen kasvattini Boriksen kanssa. Oli tosi kiva tavata! Kiitos Judit, Vaula, Erkki sekä Wekku & Sini kera Boriksen :) Nähdään taas! Kiitos kaikille mukavasta päivästä!
15.05.2011 - Rauma KR
Lähdimme Esterin kanssa käymään Raumalla. Leijonia oli ilmoitettu 13kpl, joista yksi puuttui, meidän Hasse joka on lopun ikäänsä "doupattu" siihen malliin ettei kehään ole asiaa. Leijonat arvosteli Hans Almgren. Esteri oli junioriluokan neljästä nartusta ERI2 seuraavanlaisella arvostelulla (jotkut sanat ovat lähinnä arvottu, käsiala arvostelussa oli niin epäselvää): "Reslig tik med bra könsprägel. Mörkbruna ögön som han bli nyans större. Nospartiet kunde varit något kortare. Väl ansatta öron. Mycket bra skulderläge. Valutveckka förbröst. Kunde varit aning kortare i ländpartied. Benstomme behöver bli något grövre. Bra päls. Effectiva rörelser. Mycket bra steglängd. Bär sin kropp väl."
07.05.2011 - Tampere KV
Tampereen näyttelyyn lähdimme Wäinön kanssa. Havannat tuomaroi Walter Jungblut ja niitä oli ilmoitettu 58kpl. Wäinö esiintyi nuortenluokassa ollen ERI2, SA. Pu-kisassa jäätiin ns. vitos-sijalle. Arvostelu oli tälläinen: " 16 month old. Masculine type. Good head & expression. Good pigmentation. Good front. Straight behind. Coat is well. Good temperament. Movement is well."
23.04.2011 - Lahti KV
Aamulla starttasimme auton nokan kohti Lahtea. Meidän kyydissä lähti matkaan myös Piia, Anki-griffoninsa kanssa. Löwcheneillä ja havannoilla oli sama tuomari joten tänään mukana oli Esteri ja Wäinö. Tuomarina toimi Elsbeth Clerc. Leijonia oli ilmoitettu 16kpl ja havannoja 46kpl.
Esteri meni kehään ensin, esiintyen junioriluokassa tuloksella ERI 3. Arvostelu oli seuraavanlainen: "15 months old. Well developed bitch. Feminine head & expression. Sufficient neck. Level back. Strong well angulated rear. Still in puppy coat. Good moving." Olen tähän tyytyväinen, tämä oli Esterille toinen näyttely ja se mitä mätsäreissä olemme treenanneet on esiintyminen ollut aika tuulella käyvää touhua, tänään (kuten myös Seinäjoella syksyllä) neiti veteli kehässä kuin vanha kehäkettu, joten voinen todeta että Esterin mätsäri harrastus on täysin turhaa, se kun tuntuu ottavan oikean fiiliksen vain virallisissa :) Esterin asenne taitaa olla että lahjattomat treenaa :D
Wäinö esiintyi tutulla varmuudella tänäänkin, häntä heilui ja suu oli virneessä kun oli jälleen niin mahdottoman kivaa. Tänään Wäinöllä olikin ensimmäinen kerta nuortenluokassa joka sujui ihan mukavasti lopputuloksella ERI 2, SA. Arvostelu oli tälläinen: "Up in size but balanced. Matching head, good expression. Well made in front&rear. Solid body. Quality coat. Actually need to drop in body. Sound moving."
Oli myös mukava nähdä Esterin Elmeri-veljeä sekä Mini-mummoa, tässä kolmikosta perhepotrettikin :) Kiitokset kivasta päivästä Piialle, Kirsille ja Minnalle :)
22.04.2011 - Match Show, Alavus
Lähdettiin ykskaks mätsäröimään Alavudelle. Vähän vielä lisää kenraaliharjoitusta Esterille ennen Lahtea. Mukana oli Esterin lisäksi myös Wäinö, kumpikin kisasi pienissä koirissa ja sai siniset nauhat ja lämmintä kättä.
Nappasin mukaan myös viime hetkellä vanhemmiltani lyhyeksi kynityn Bobbyn joka olikin meidän "musta hevonen", Bobby sai pennuissa myös sinisen nauhan mutta sinisten kehässä poika tepastelikin voittoon. Esiintyminenkin oli taas kuin vanhalla kehäketulla :) Kyllä äiti ja isä oli ylpeitä "pojastaan" kun palkintojen kanssa mentiin kotiin :)
17.04.2011 - Match Show, Nurmo
Pientä kenraaliharjoitusta ensiviikon Lahden näyttelyä varten. Mukana oli tänään Esteri. Esteri voitti parinsa mutta jäi ilman sijoituksia. Hyvää treeniä neiti sai, viimeksi kun on taidettu olla Seinäjoen näyttelyssä lokakuussa :) Muutama kuva Esterin menosta tuulisessa säässä.
16.04.2011 - Outokumpu ryhmänäyttely
Jossakin mielenhäiriössä menin ilmoittamaan Outokumpuun Wäinön. Pitkää matkaa helpotettiin hieman sillä että lähdimme matkaan jo perjantai iltana ja yövyimme hotellissa. Saakin tyytyväisenä todeta että Wäinön kanssa hotellielo oli varsin helppoa, koira oli täysin äänetön. Samaa ei voi sanoa naapurihuoneiden asukeista.
Itse näyttelykin meni varsin hienosti! Havoja oli ilmoitettu kehään 30 kpl, tuomarina toimi Hans Almgren Ruotsista. Wäinö esiintyi viimeisen kerran junioriluokassa saaden ensin erinomaisen ja voittaen luokan kera SA:n. Paras uros -kehässä Wäinö laittoikin pystyyn varsinaisen jännitysnäytelmän! Wäinö poimittiin 4 parhaan joukkoon, ja tuomari nosti Wäinön ensimmäiseksi riviin ja sitten mentiin ympäri ja ympäri... Tiukasti meni valiouros ykköseksi viimeisellä kierroksella joten Wäinö oli PU2 saaden ensimmäisen sertinsä! Voi sitä juhlaa!
Tuomari piti Wäinöstä kovasti ja sanoikin että jos liikkeet eivät olisi olleet vielä kovin pentumaiset, olisi Wäinö saanut pitää ykkös sijansa :) No annetaan pojan kehittyä vuosi pari ja katsellaan josko sama tuomari olisi sitten jossakin taas arvostelemassa :)
Tässä Wäinön arvostelu: Very nice head, deep black pigmentation, strong jaws, excellent bite, good ears placement, straight front legs, good lenght of ribcage, nice immature male with nice proportions, beautiful coat, very nice front movement.
Esitin myös Tainan koiria, Gimman (Jatakabi´s Good Gilda) joka oli valioluokassa eri3, SA ja Mantan (Jatakabi´s Amanda) joka kipittelikin veteraani narttujen voittoon kera SA:n ja sijoittui vielä PN3. Eikä siinä kaikki, BIS-veteraani kisassa tämä vanha karismaattinen rouva pääsi vasta vauhtiin, hurmasi tuomari Maija Mäkisen täysin ja liiteli kirkkaimmalle palkintopaikalle Best In Show -Veteraaniksi! Ihana Manta-mummo! :) Manta jaksoi kipittää vielä Jatakabi´s -kasvattajaluokassakin, ja kun voiton makuun mummo oli päässyt oli myös kasvattaja-luokka Markku Kipinän arvostelemana BIS1-kasvattaja! Onnea Taina ja Timppa! Kiitokset taas kivasta päivästä Jatakabi´s teamille :)
24.03.2011 - Wenla 3v
Wenla Wilhelmiina Wälikauha täyttää tänään 3 vuotta. Paljon onnea Wenla!!!
19.03.2011 - Valkeakoski bichon friseiden erikoisnäyttely
Bobby teki kehädebyytin erikoisnäyttelyssä. Koiria oli ilmoitettu 112kpl ja tuomarina toimi Susan Dunger. Junioriluokan uroksia oli 12kpl. Bobby sai erinomaisen laatuarvostelusta. Esiintyminen ei ollut kovin esimerkillistä, muistutti lähinnä sirkusta :D Joten jatketaan harjoituksia ennenkö mennään seuraavan kerran...
Arvostelu oli tälläinen: "Pretty headed dog, good pigmentation, good mouth, correct bone, good shoulder, correct tailset, good pigment ?????, good quality coat, needs to settle on the move, good temperament.
11.03.2011 - Lisää terveystuloksia
Saimme tänään kuulla mukavia uutisia Helsingistä Wekun (E. Joker to Play) omistajilta. Wekku oli käynyt eläinlääkärissä rokotuksilla ja samalla reissulla oli tutkittu myös pojan polvet ja tulokset olivatkin hyvin mukavat, terveet 0/0 polvet :)
03.03.2011 - Terveystuloksia
Kävimme terveystarkastuksissa rokotusten yhteydessä. Tulokset olivatkin varsin mukavia!
Löwchen "Esteri" (Wimwam´s Ester Elansse) polvet 0/0
Havannankoira "Hugo" (No Imperfection Finest Rockstar) polvet 0/0
Havannankoira "Wäinö" (Elansse Joker for game) polvet 0/1.
Myös sydämet kuunneltiin epävirallisesti kaikilta yllä mainituilta, sekä "Wenlalta" (No Imperfection Dream to Elansse) ja kunnossa olivat.
Nyt odotellaan nuorisolle vielä vähän lisää ikää ja mennään sitten silmäpeilauksiin.
23.02.2011 - LKH:n vuoden näyttelykoira 2010
Sain tänä iltana kuulla iloisen uutisen että meidän nyt jo eläkepäiviään viettävä Hasse on voittanut Lapuan Koiraharrastajien (LKH) vuoden näyttelykoira kilpailun 2010! :) Kuvassa Hasse poseeraa viimeisimmän näyttelynsä jälkeen RYP3 sekä BIS 3-veteraani palkintojensa kera.
22.01.2011 - Turku KV
Turun näyttelyssä meillä oli mukana Wäinö(E. Joker for Game). Havannoja oli ilmoitettu 65kpl. Urokset ja pennut tuomaroi ruotsalainen Sonja Björklund, nartut Henny VD Berg Alankomaista. Junioriuroksia oli ilmoitettu 10kpl, tuosta joukosta Wäinö liiteli upeasti junnu urosten voittoon saaden SA:n ja ollen lopulta vielä PU3 varasertin kera. Tälläisen arvostelun Wäinö sai: "1 år. Utmärkt huvud. Tillracklig hals. Bra kors o svans. Något knappt vinklad bak. Bra rörelser runt om. Bra päls. Trevligt temperament."
Nartuissa esitin Pimun(Jatakabi´s Bianca) joka oli veteraaneissa ERI3, SA. Pimun esitin myös Jatakabi's kasvattajaryhmässä joka päättikin päivämme upeasti olemalla BIS4-kasvattajaryhmä! Onnea Taina! :)
Kiitokset taas Jatakabi's teamille mukavasta päivästä! :) Nähdään taas!
18.01.2011 - Esteri 1 vuotta

Paljon onnea rakkaalle Esterille!
13.01.2011 - Elansse Joker-pentue juhlii 1-vuotis synttäreitään!
Ajatella että on kulunut vuosi siitä kun tuskailin aamuyöllä Wenlan synnytyksen käynnistymistä, turhauduin totaalisesti päivystäviin eläinlääkäreihin, soitin kymmeniä puheluita koiraystäville ja lopulta saimme 4 ihanaa soopelia uros pentua maailmaan. Ensimmäinen pentu jota kutsuimme Waldemariksi oli pahasti puristuksissa, pelkäsin jo menettäväni sekä emon että pennut, turhauttavien soittojen jälkeen päivystävälle eläinlääkärille sisuunnuin kuitenkin sen verran että sain kuin sainkin lopulta otteen pennusta ja Waldemar pääsi maailmaan, kolme muuta veljestä tulikin sitten omin avuin kuin "plussapallot". Toisena syntyi Wiljo (E. Joker in Pocket), kolmantena Wekku (E. Joker to Play) ja hännänhuippuna Wäinö (E. Joker for Game).

Veljekset yhdessä
Wenla olikin aivan loistava äitikoira, hoivasi pentujaan huolella ja oli hyvin tarkka siitä kuka niitä katsoi ensimmäisinä viikkoina. Waldemar valitettavasti nukutettiin pois parin viikon iässä vesipään vuoksi, Wiljo lähti pian veljensä perään, tasan 3kk iässä sydänvian vuoksi johon emme koskaan saaneet enempää vastauksia.
Wekku muutti Helsinkiin oman perheensä luo ja Wäinö jäi tänne meille Wenla-äitinsä helmoihin. Kummastakin veljeksestä on kasvanut oikeita hurmureita. Toivottavasti saamme tänä vuonna järjestettyä veljeksille treffit niin pääsevät telmimään jälleen keskenään, menoa ja meininkiä varmasti riittää :) Paljon terveisiä Wekulle perheineen Helsinkiin! :)

Wäinö juhlii tänään 1-vuotis synttäreitään ja lähettää paljon hännänheilutuksia myös veljelleen Wekulle :)
09.01.2011 - Näyttelyvuoden avaus, Kajaani KV
Niin hullu sitä piti tänä vuonnakin olla ja lähteä ajamaan Kajaaniin lumipyryssä, 650km kertyi ja hengissä selvittiin vaikka keli oli hirveä.
Tuloksetkin oli varsin mukavia. Näyttelyyn oli ilmoitettu havannankoiria 51kpl ja ne arvosteli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Omista meillä oli mukana havannankoira Wäinö (Elansse Joker For Game). Wäinö oli ERI1, SA, PU4 sekä ROP-JUNIORI! Ei hullummin! Arvostelussa sanottiin seuraavasti: "Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä koko ja luusto. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvät tummat silmät. Hyvä pigmentti. Erinomainen ylälinja ja hännänkiinnitys. Hyvä rungon syvyys. Hieman suora olkavarsi. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu tasapainoisesti ja ryhdikkäästi. Kaunis karvapeite."
Lisäksi esitin narttuveteraaneissa Pimun (Jatakabi's Bianca) joka oli upeasti ROP-Veteraani! Esitin Pimun myös Jatakabi's kasvattajaluokassa joka olikin upeasti ROP-kasvattaja ja kruunasi päivän ollen BIS4-Kasvattaja! Upea avaus näyttelyvuodelle! Onnittelut Tainalle, sekä kiitokset kaikille mukavasta päivästä :)
01.01.2011 - Priscilla 6v
Vuoden ensimmäisenä päivänä täyttää Priscilla 6 vuotta. Paaaaaaljon onnea!!!

01.01.2011 - Vuosi 2010
Vuoden 2009 otsikoin nimellä Unelmien vuosi, samaa en voi sanoa vuoden 2010 kohdalla joten jätän sen lyhyesti vain vuodeksi 2010.
Vuonna 2010 todellakin sattui ja tapahtui. Päällimmäisenä vuosi 2010 tuo mieleeni kolme rakasta karvatassua joille jouduimme jättää hyvästit, havannaveljekset Waldemar ja Wiljo sekä valkoinenpaimenkoiramme Äijä. Kaikki kolme lähtivät ihan liian lyhyen ajan sisällä toisistaan, aivan liian nuorina. Se on ollut todella raskasta, välillä todella vaikeaa ymmärtää ja haluankin kiittää kaikkia todellisia ystäviäni jotka ovat myötäeläneet meidän kanssa näiden asioiden keskellä.
Iloisempia asioita vuodelta 2010 onneksi löytyy myös, vähän tasapainoittamaan menetyksiä. Laumamme sai kaksi uutta jäsentä, havannankoira Wäinö joka otti itse meiltä paikkansa Wiljon lähdön jälkeen sekä aivan ihana, upea, mahtava, vuosien unelmani, bläkkäri löwchen neito, Esteri. Esteristä suurkiitokset Kirsille!
Näyttelyvuosikin on ollut varsin mukava, havapojat Wäinö ja Hugo starttasivat mukavasti kehät, samoin kasvattini Paavo. Wäinölle rapsahti Havannalaiset ry:n TopTen Pentu listalta sija 3! Olen varsin ylpeä pojasta! Hugo samalla listalla sijalla 18. Uroksien listalta Hugo kiri itsensä sijalle 18. ja Wäinö ehti parilla junnuluokan kehällä sijalle 46. Ei ihan huonosti :) Hugo sai lisäksi 3 sertiä takataskuunsa, Wäinön sertitili aukeaa toivottavasti vuonna 2011.
Löwchen kasvattini Paavo kiersi myös muutamia kehiä, eikä hullummin, Hugon tavoin myös Paavolla on 3 sertiä takataskussa :) Kiitos Paavon taustajoukoille!
Kultaisista kultaisin Hasseni teki aivan upean lopetuksen näyttelyurallensa Seinäjoen ryhmänäyttelyssä ja nappasi itselleen sieltä RYP3 sekä BIS3-veteraani sijat! Huipulle on hyvä lopettaa, tuumii Hasse ;) Lokakuussa pyörähdimme kuitenkin Hassen kanssa vielä yhdessä mittelössä, Lakeuden Veteraani showssa joka on kutsukilpailu ja toimii ns. pudotuskilpailuna. Siellä Hasse ylsi upeasti sijalle 4.
Myös ihanainen Esteri kävi yhdessä näyttelyssä tuloksena Jun Eri1. Niin varma Esteri on omasta viehätysvoimastaan että sai lopulta jopa tuomarilta pusun kuononsa päähän :D
Agility suunnitelmat ei ihan mennyt niin kuin vuosi takaperin suunnittelin... Sitä nollaa ei tullut, parit kisat kyllä mentiin Priscillan kanssa ja palkintojakin jopa saatiin. Ohjaajaan treenimotivaatio vaan hävisi kuin tuhka tuuleen Äijän menettämisen myötä ja keräilenkin nyt talvikauden aikana motivaation palaset kasaan ja keväällä ollaan ihan uutta intoa täynnä, sen lupaan.
Ja kuten vuosi sitten totesin, "Kun tarpeeksi uskoo unelmiinsa, pystyy mihin vaan!". Sen verran piti unelmista saada totta tällekkin vuotta Esterin lisäksi että maaliskuussa sanoin itseni töistä irti ja ryhdyin kokopäiväiseksi yrittäjäksi trimmaajana.
Loppuun suuren suuret kiitokset kaikille ystäville ja oikein hyvää uutta vuotta 2011!
Muutamia mukavia kuvamuistoja menneeltä vuodelta